Tervetuloa kotisivuilleni, upeaa että löysit tänne!
Olen Sari Luttinen – innostava, lämminhenkinen ja asiakasta kunnioittava valmentaja ja työnohjaaja. Toimin esimiesten, yksilöiden ja ryhmien työnohjaajana (STOry), työyhteisösovittelijana (SSF), työyhteisövalmentajana ja verkostokonsulttina sekä kouluttajana. Olen työskennellyt alalla jo vuodesta 2010 lähtien.
Autan työyhteisöjä löytämään oman potentiaalinsa ja kehitän tiimityötä. Olen toteuttanut monipuolisia työyhteisöjen valmennusprosesseja, myös pitkäkestoisia. Työskentelen kaikenlaisten työyhteisöjen kanssa.

Tunnen hyvin työelämän haastavia ilmiöitä. Vahvuuteni kehittämistyössä on tuoda asiat lähelle arkea ja ruohonjuuritasolle. Rakennan työskentelyni dialogisuudesta ja ratkaisukeskeisestä lähestymistavasta. Olen hankkinut erityistaitoja erilaisten toiminnallisten menetelmien käyttämisestä.
Elämäntehtävänäni
Minulla on palava halu auttaa ihmisiä voimaan työssään aiempaa paremmin. Koen elämäntehtäväkseni tukea esimiehiä ja työntekijöitä löytämään uusia suuntia ja oivalluksia työelämän poluilla. Eväät tähän työhön olen hankkinut oman elämänmatkani varrelta, monipuolisesta työkokemuksestani ja koulutuksestani.
Aikaisemmin olen tehnyt työuraa perhetyön, koulun, sosiaalityön ja varhaiskasvatuksen kentällä. Minulla on paljon kokemusta erilaisista hanke- ja kehittämistehtävistä yrityksissä, yhdistyksissä sekä julkisella sektorilla.
Kerron mielelläni lisää teille asiakkaitteni palautteista ja palveluistani. Räätälöin juuri teidän työpaikanne ja yhteisönne tilanteeseen sopivan kokonaisuuden ja tarjouksen.
Toiminta-alueina pääsääntöisesti Uusimaa, Pirkanmaa ja Pohjois-pohjanmaa, sopimuksen mukaan myös muut alueet.